Unelmani ei koskaan ollut olla Suomen tunnetuin manifestointivalmentaja. 

Siis minäkö? Se tyttö, joka varttui keskeneräisessä kodissa, jossa repsotti laudat ja eristeet... kodissa, missä ei ollut edes suihkua! 

Lapsuudessa tutuksi tulleet leipäjonot, sosiaalituet, alkoholismi sekä väkivallan ja epävarmuuden täyttämä ympäristö eivät ole ne aineosat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen menestyjän reseptiä miettiessä.

Siksi ajattelin pitkään, etten minä voisi olla se. 

Minäkö muka aikuisena puhuisin ihmisille siitä, miten olin heti yläasteen jälkeen lähtenyt 16-vuotiaana Pohjanmaalta suoraan Jenkkeihin opiskelemaan, asunut siellä vuoden ja valmistunut lopulta huippuarvosanoin?

Minähän vain haaveilin, että jonain päivänä elämäni olisi täysin erilaista.

Ja unelmienhan on tarkoitus olla "vain" unelmia...

Jos joku olisi tehnyt elämästäni ennusteen lapsuuteni perusteella, hän olisi voinut todeta, että huippuarvosanat eivät välttämättä veisi pitkälle... Olihan jossain vaiheessa vaikean lapsuuden traumojen puskettava esiin.

Huomasinkin alitajuisten mallieni johdattavan minua sellaisen elämän pariin, jota lapsuuteni mukaili. Löysin itseni yhä uudelleen väkivaltaisista parisuhteista. Mieleni tunnuskappale kuului "elämä on rankkaa, mutta niin sen kuuluu ollakin".

Minä en kuitenkaan halunnut sitä.

Yritin pyristellä siitä vimmatusti pois, mutta vielä reiluna kolmekymppisenäkin elämä ei silti tuntunut "omalta". 

En minä tästä ollut haaveillut.

Universumi, haloo. Jumala, haloo. Kuuleeko kukaan? 

Sain väärän elämän.

Ei tätä.

Olin lähemmäs 33-vuotias, kun havahduin siihen, että elämän tiimalasi valuttaa hiekkaa nopeammin kuin luulinkaan. Nyt kirin neljääkymmentä.

En tiedä oliko tiimalasin välissä olevaa aukkoa suurennettu, mutta hiekka tuntui valuvan hullun lailla.

Silloin se iski. Paniikki.

"Ei hitto vie. Jos en oikeasti nyt havahdu tähän, olen vielä 5 tai 10 vuoden päästäkin samassa pisteessä."

Aloin toden teolla perehtyä manifestointiin, alitajuntaan ja aivojen toimintaan. Kuuntelin englanninkielisiä neurotieteen luentoja ja tein muistiinpanoja. Luin roppakaupalla kirjoja. Imin tietoa, oppeja, käsitteitä ja käytäntöä maailman tunnetuimmilta valmentajilta ja alan asiantuntijoilta.

Päätin, että nyt jos koskaan polkuni muuttuu.

Koska... "Ei polku tää vie mihinkään, nyt sen nään..."

Ilman havahtumista, lopputulema olisi voinut olla se, että olisin vieläkin elämän syvissä vesissä...

Ehkä olisin jopa päätynyt viikonloppuisin kantabaarin kulmapöytään valittamaan sitä, miten elämä on epäreilua ja suoranaista pas*aa. Ei voi tietää.

Pikku-Mialla oli kuitenkin aikoinaan unelma. Se oli se, että eläisin jonain päivänä täysin toisenlaista elämää. 

Ja tänä päivänä elän.

Vieläkin parempaa on se, että tavoitan nykyään satoja, jopa tuhansia suomalaisia. 

Olethan sinäkin nyt lukemassa tätä.

Ja vaikka emme olisi koskaan henkilökohtaisesti tavanneet tai jutelleet, sille on joku syy, että luet tätä kirjettä juuri tänään. Juuri nyt. 

Voisiko se olla se, että sinäkin toivot jonkin elämässäsi muuttuvan? Se, että sinulla on unelmia, jotka odottavat toteutumistaan eivätkä haluaisi jäädä "vain unelmiksi".

Ja jos näin on, ehkä minun on tarkoitus auttaa sinutkin maaliin...

Sillä minäkin olen onnistunut manifestoimaan elämäni rakkauden ryvettyäni ensin 15 vuotta toinen toisensa perään rikki repineissä parisuhteissa. Minäkin olen onnistunut manifestoimaan unelmieni kodin, työuran toivotun suunnavaihdoksen ja lukuisia pieniä ja suuria haaveitani todeksi.

Siksi minä aion olla Suomen tunnetuin manifestointivalmentaja, joka hälventää manifestoinnin ympäriltä maagisuuden leiman ja tekee siitä arkipäivää.

Sillä vaikka tiimalasi valuttaa hiekkaansa...

Sinun elämäsi päivien ei kuitenkaan tarvitse valua hukkaan. 

Marraskuun harmauden keskeltä,