Kun elää tarpeeksi pitkään harmaudessa, värit katoavat elämästä kokonaan.

Minä tein niin. 

Heräsin joka päivä vain kokeakseni uudelleen sen toivottomuuden. 

Toivottomuuden siitä, ettei mikään ollutkaan yön aikana muuttunut.

Olin yhä loukussa samassa tilanteessa. Elämässä, jossa en halunnut olla. 

–

Välillä mietin, mitä jos en olisikaan koskaan ymmärtänyt, että muutos parempaan on mahdollista...

Mitä jos en olisi uskonut ansaitsevani parempaa?

Mitä jos olisin pitäytynyt minulle syötetyssä ajatuksessa siitä, että lähtökohdilla on väliä?

Tai uskonut, että muutos mahdoton, jos on tarpeeksi pitkään elänyt tietynlaista elämää?

Elämää, jossa ei juuri ollut värejä mustan ja harmaan lisäksi.

–

Totena pitämieni uskomusten työstäminen alkoi tuoda elämääni värejä. Niitä, jotka olivat pitkään olleet poissa tutussa ja totutussa ympäristössä.

Harmaus muuntui hiljalleen haaleiksi sinisen sävyiksi, mikä toi mukanaan rauhaa.

Valitsin päästää irti vanhasta ja tehdä asioita, jotka veisivät kohti uudenlaista polkua. Sitä, joka ei tuntuisi värittömältä ja tuskalliselta.

–

Sisimpäni halusi herätä elämään, joka olisi kaikkea muuta kuin sitä, missä elin.

Siksi valitsin värit ja hylkäsin harmaan.

Kumman sinä valitset?